En ole ehdolla kuntavaaleissa

En ole ehdolle kevään kuntavaaleissa. Perusteellisen harkinnan jälkeen olen päättänyt olla asettumatta ehdolle kevään kuntavaaleissa. Päätökseen ei liity mitään dramatiikkaa taikka turhautumista politiikkaan tai puolueeseen. Päätös johtuu puhtaasti omasta nykyisestä...

Vartin kaupunki

Hurjimmat selvännäkijät ovat ennustaneet kaupungistumisen päättymistä koronapandemian seurauksena niin globaalisti kuin Suomessa. Menneen vuoden aikana olemme saaneet lukea eri medioissa kertomuksia ihmisistä, jotka ovat päättäneet muuttaa ihmispaljouden keskeltä...

Kunnioitetaan luontoa

Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, mutta se ei ole este suomalaisen luontoäidin heräämiselle. Järviveden liplatus, vasta-ajetun ruohon tuoksu, muikkuverkot tai käen kukkuminen ovat monelle lähtemätön osa suomalaista kesäkokemusta. Jokavuotiseen kesäperinteeseen...

Tilinpäätös vuosistani Järvenpään kuntapolitiikassa

Kahdeksan vuoden taival Järvenpään kaupungin luottamustehtävissä tulee kesällä päätökseen, kun muutan työn ja muuttuneen elämäntilanteeni takia Helsinkiin. Päätös muuttaa pois Järvenpäästä oli pitkän ja perusteellisen puntaroinnin tulos. Lopulta päätin, että elämässä...

Kiitoskirje Järvenpäälle

Elämä on täynnä odottamattomia polkuja, joille astuessa ei voi olla varma matkan määränpäästä tai sisällöstä. Lähtiessäni mukaan paikallispolitiikkaan vuonna 2012 en voinut kuvitellakaan, että kahdeksan vuotta myöhemmin olisin kaupunginhallituksen jäsen ja entinen...

Ihmiset toivon levittäjinä

Hallitus tarttui maanantaina poikkeuksellisiin keinoihin ehdottaessaan valmiuslain soveltamista koronaviruksen takia. Samalla hallitus listasi hurjan joukon toimenpiteitä, joilla epidemia aiotaan laittaa maassa kuriin. Rajat kiinni, koulut kiinni, kirjastot kiinni,...