Ihmiset toivon levittäjinä

Hallitus tarttui maanantaina poikkeuksellisiin keinoihin ehdottaessaan valmiuslain soveltamista koronaviruksen takia. Samalla hallitus listasi hurjan joukon toimenpiteitä, joilla epidemia aiotaan laittaa maassa kuriin. Rajat kiinni, koulut kiinni, kirjastot kiinni,...

Eläkeläisköyhyys poistettava

Seuraavan hallituksen on tehtävä köyhyyden ja eriarvoisuuden vastainen toimenpideohjelma, jolla puututaan köyhyyden juurisyihin ja puretaan nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän kannustinloukkuja. Lisäksi ohjelmalla on puututtava eläkeläisköyhyyteen, jossa Terveyden ja...

Satsausta sisäiseen turvallisuuteen

Alkuvuodesta käytiin vilkasta keskustelua poliisin resurssien riittävyydestä. Lähtölaukauksena keskustelulle oli Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen linjaus resurssien käytön priorisoinnista, mikä on tarkoittanut esimerkiksi sitä, ettei pieniä omaisuusrikoksia ole ollut...

Teknologia tuo avun lähemmäs

Keski-Uusimaa uutisoi 9.7. Keravan kotihoidon mielenkiintoisesta kokeilusta hyödyntää tablettia (tunnetaan myös kuvapuhelimena) parantaakseen hoitohenkilökunnan ja ikääntyneen välistä yhteydenpitoa. Uutisoinnin perusteella kokeilu on saanut positiivisen vastaanoton,...

Lahjoituksien rinnalla oltava pitkäkestoisia tukimuotoja

Vihreiden varapuheenjohtaja ja köyhyystutkija Maria Ohisalo (K-U 27.11.2017) nosti haastattelussaan esille, että hyväntekeväisyyskampanjat voivat helposti jäädä laastarimaiseksi keinoksi auttaa heikoimmassa asemassa olevia. Ohisalon mukaan hyväntekeväisyyden rinnalla...