Lukiokoulutuksen tulevaisuus

Yksi suurimmista ongelmista Keski-Uudellamaalla on se, että pienellä alueella on monta lukiota. Suuri tarjonta ei sinänsä ole ongelma, mutta ajan myötä lukioiden välille on syntynyt tasoeroja. Pienemmän ja vähävaraisemman kunnan lukioilla ei ole resursseja saati mahdollisuutta kehittää paikallista lukiota. Seurauksena on opetuksen ja oppimisympäristön lasku, jolloin pienen koulun oppilaat eivät ole tasavertaisessa asemassa verrattuna tasokkaan oppilaitoksen oppilaisiin. Syntyy eriarvoisuutta.

Ongelman voi ratkaista vähentämällä lukioita ja panostamalla korkeamman tason koulutukseen. Keski-Uudellamaalla ei esimerkiksi ole yhtään ammattikorkeakoulua, mikä on mielestäni erikoista Keski-Uudenmaan kokoiselle alueelle. Rakentamalla korkeamman tason koulutuskeskuksia turvattaisiin myös alueen tulevaisuus muun muassa suuremmilla verotuloilla, koska alueelle muuttaisi tämän seurauksena entistä enemmän ihmisiä ja varsinkin nuoria.

Ratkaisun lukioiden tiiviiseen sumputtamiseen voisi tuoda myös lukioiden väliset yhdistämiset, kuten esimerkiksi Järvenpään ja Jokelan lukioiden yhdistäminen, tai lukioiden tiiviimpi erikoistuminen johonkin tiettyyn oppiaineeseen, kuten vaikkapa matemaattisiin tai humanistisiin aineisiin. Erikoistuminen johonkin tiettyyn urheilulajiin tai kulttuurilliseen toimintaan voi myös olla pakoreitti umpikujasta. Tämän kaltainen toiminta selventäisi myös yläasteikäisille hakijoille paremmin, minkälaisesta oppilaitoksesta on kyse.

Julkaistu Keski-Uusimaa -lehden mielipidepalstalla 25.05.2012

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: