Kuntavaalit 2012: Lasten ja nuorten oikeudet

Nykyinen vanhempainvapaa on tarkoitettu lähes yksinomaan äidille. Monet isät käyttävät vain heille nimetyt vapaat eli isyysvapaan ja isäkuukauden. Lapsenhoito mielletään yleensä äidin vastuuksi, vaikka on erittäin tärkeätä, että molemmat vanhemmat olisivat osallisena lapsen varhaisessa kasvatuksessa ja hoitamisessa. On tärkeää, että vanhempainvapaata kehitetään yhä enemmän molempien vanhempien vastuulle.

Jokaisella lapsella tulee olla oikeus myös päivähoitoon, jotta vanhemmat pääsisivät nopeammin ja sujuvammin takaisin työelämään. Lapset pääsisivät myös nopeammin sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden lasten ja aikuisten kanssa.

Lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus mielekkääseen ja kohtuuhintaiseen harrastukseen. Ei ole oikein, että harrastukset maksavat kohtuuttomasti, sillä tällöin harrastamattomilla lapsilla ja nuorilla on suurempi vaara syrjäytyä. Harrastusten kautta ihminen luo omaa identiteettiään, joten olisi tärkeää, että lapsi pääsisi jo varhaisessa iässä tutustumaan mahdollisimman moneen harrastukseen ja tätä kautta löytää se oma harrastus, josta voi ajankautta löytyä jopa ammatti.

Nuorisoparlamentilla täytyy olla näkyvämpi rooli päätöksenteossa. Tällä hetkellä nuorisoparlamentti on käytännössä vain nimellinen toimielin. Mielestäni kaupungin valtuuston toimista on aina tiedotettava myös nuorisoparlamentille ja heidän mielipidettään on kuunneltava aina asiankohtaisessa asiassa.

Nuorisotyötä on kehitettävä edelleen, vaikka se on jo hyvässä mallissa Järvenpäässä. Nuorisotyöpajoja on edelleen lisättävä ja monipuolistettava.

Jokaiselle nuorelle täytyy löytyä jatkokoulutuspaikka peruskoulutuksen jälkeen. Yksikin yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt nuori on liikaa.

 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: