Kenttäolosuhteita kehitettävä urheilulajien ehdoilla

Järvenpään kaupungin tarkoituksena on uudistaa urheilukenttiensä olosuhteita. Nykyisen huonokuntoisen keskuskentän korvaajaksi on ehdotettu kokonaisuutta, jossa yleisurheilun heittopaikat olisivat muusta erillään. Tämä on hyvä, sillä ratkaisu mahdollistaa heittoharrastajien ja -kilpailujen vapaan järjestämisen ilman, että ulkopuolisten kanssa pitäisi erikseen sopia ja vatvoa aikatauluja.

Samanlaista ratkaisua olisi odottanut juoksuradan sijoittamisessa, mutta nykyisessä ehdotuksessa juoksurata on sijoitettu vanhanaikaisesti jalkapallokentän ympärille. Ratkaisu on kestämätön, sillä kaikkialla muualla Suomessa ollaan luovuttu ajatuksesta sijoittaa juoksurata jalkapallokentän yhteyteen.

Perustelut tälle ovat taloudelliset sekä urheilulliset.

Taloudellisesti ratkaisu ei ole kannattava, sillä se estää yleisurheilu- ja jalkapallotapahtumien yhtäaikaisen järjestämisen. Tämä ei myöskään edistä nuorten harrastamismahdollisuuksia, kun kentällä on useammat päällekkäiset käyttäjät. Kaupungin edun mukaista on, että kentistä hyödynnetään kaikki mahdollinen käyttökapasiteetti.

Urheilullisesti ratkaisu estää paikallisseura JäPSin mahdollisuudet sarjanousuun, sillä kenttä ei täytä ylemmän sarjatason kriteereitä. Yleisurheilijavalmentajat puolestaan toivovat ratkaisua, jossa heittopaikka ja juoksurata ovat mahdollisimman lähellä toisiaan, jotta heitto- ja juoksulajien samanaikainen valmentaminen olisi mahdollista.

Lisäksi ongelmana on katsomoiden suunnittelu ja hyödyntäminen. Nykyinen keskuskenttä ei edistä positiivista katsomokulttuuria jalkapallon tai yleisurheilun ystäville. Paras ratkaisu olisi, jos kummassakin lajissa katsomot saataisiin mahdollisimman lähelle urheilutapahtumia.

Tämän on todettu lisäävän tunnelmaa ja viihtyisyyttä sekä urheilutapahtuman toimivuutta, jotka puolestaan lisäävät urheilutapahtumista saatavia lipputuloja.

Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaa -lehden vieraskolumnissa 24.8.2018

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

%d bloggaajaa tykkää tästä: