Seuraavan hallituksen on tehtävä köyhyyden ja eriarvoisuuden vastainen toimenpideohjelma, jolla puututaan köyhyyden juurisyihin ja puretaan nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän kannustinloukkuja. Lisäksi ohjelmalla on puututtava eläkeläisköyhyyteen, jossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvion mukaan elää noin 14-16 prosenttia eläkeläisistä.

Turvallinen vanhuus ei saa olla harvojen oikeus. Jokaisella eläkeläisellä pitää olla oikeus riittävään toimeentuloon, laadukkaisiin palveluihin ja esteettömään elinympäristöön. Esteettömien ja turvallisten senioriasuntojen määrää täytyykin lisätä, jotta jokaisella on varaa ja mahdollisuus asua esteettömässä asunnossa. Vihreät ovat esimerkiksi esittäneet takuueläkkeen korottamista nykyisestä 775 eurosta 825 euroon.

Samalla kotihoidon resursseja on lisättävä. Käytännössä on varmistettava, että kunnat saavat muun muassa riittävät valtionosuudet vastuidensa hoitamiseen. Riittävät resurssit ja teknologian kehitys auttavat kehittämään kotihoidon palveluita asiakaslähtöisiksi ja vapauttamaan hoitohenkilökunnan aikaa kohtaamaan hoivaa tarvitseva ihminen kokonaisvaltaisesti.

Senioriasuntojen yhteyteen sijoitettavat matalan kynnyksen palvelut varmistavat, että jokaisella on aidosti mahdollisuus saada terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tukea ja apua arjen askareisiin. Lisäksi kotitalousvähennystä on uudistettava siten, että myös pienituloisilla eläkeläisillä on mahdollisuus hyödyntää kotipalveluita ja näin tukea ikääntyneen kotona asumista mahdollisimman pitkään.

Eläkeläisköyhyyttä ei poisteta pelkillä sanoilla vaan teoilla. Laadukkaat, yhdenvertaiset ja matalalla kynnyksellä saatavilla olevat palvelut varmistavat, että jokaisella on mahdollisuus päästä palveluiden piiriin riippumatta tulotasosta.

Mikko Vesterinen, Uudenmaan vaalipiirin vihreä ehdokas, valtio-opin maisteriopiskelija
Maria Ohisalo, Helsingin vaalipiirin vihreä ehdokas, köyhyystutkija

%d bloggaajaa tykkää tästä: