Politiikka on kompromisseja, mutta ennen kaikkea se on ikävien uutisten vastaanottamista ja vastoinkäymisten ratkaisemista.

Kuntapolitiikan alkuvuosi on ollut täynnä epämieluisia käänteitä, kun tammikuussa varmistuivat soten viime vuoden talousluvut. Keusoten menot ylittyivät 12,8 miljoonalla eurolla.

Ennen tätä oli jo tiedossa, että maanmyyntitavoitteesta jäädään 11,7 miljoonaa euroa ja verokorttiuudistuksen ja tulorekisterin käyttöönoton takia verokertymien arviointi oli likimain mahdotonta. Uudesta Kinnarin koulustakin on kuulunut kriittisiä äänensävyjä.

Heikot talousluvut tietävät vaikeita aikoja poliittisille päättäjille. Todellisuudessa politiikassa eletään aina vaikeita aikoja. Aina tapahtuu jotain yllättävää, joka rikkoo budjetin tasapainon. Aina tapahtuu käänteitä, jotka synnyttävät poliittista kuohuntaa.

Poliittisia myötätuulia on vain Eedenissä.

Vaikeista ajoista on kuitenkin aina selvitty, kun poliittiset päättäjät ja viranhaltijat ovat yhteistyössä tarttuneet härkää sarvista. Valtuusto on jo tehnyt joukon toimenpiteitä, joilla talous on tarkoitus saada tasapainoon vuoteen 2023 mennessä.

Ihmelääkettä kuntien taloustilanteeseen ei ole, mutta epätoivoon ei pidä missään nimessä vaipua. Järvenpään tilanne on monilla mittareilla edelleen todella hyvä, kun kaupungin tilannetta vertaa moniin muihin Suomen kuntiin.

Boris Johnson sanoi Brexit-puheessaan, että vapaakauppaneuvottelut ovat jumalten diplomatiaa. Onneksi kuntapolitiikka on ihmisten diplomatiaa.

Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaa -lehden vieraskolumnina 19.2.2020

%d bloggaajaa tykkää tästä: