Olin viime viikolla lomailemassa Lontoossa neljän päivän ajan. Vaikka ajallisesti en ollut kauan mantereella, heräsi pääkopassani silti heti tuoreita ajatuksia paikallisesta kulttuurista ja politiikasta. Tässä blogikirjoituksessa pyrin purkamaan näitä ajatuksiani sanoiksi.

Ensimmäinen asia, mikä pistää silmään Lontoossa, on joukkoliikenteen sujuvuus. Metrot kulkivat kahden ja kaksikerroksiset bussit noin viiden minuutin välein. Lisäksi takseja oli aina saatavilla. Ujolle suomalaiselle tämä oli piristävää vaihtelua puuduttavaan odotteluun pysäkillä. Täytyy kuitenkin muistaa, että Lontoon kokoisessa miljoonakaupungissa liikenteen ja asioiden hoidon täytyykin olla jouhevaa, koska muuten koko järjestelmä kaatuisi. Se ei kuitenkaan poista sitä tosi asiaa, että järjestelmä on toimiva ja täten mallikelpoinen myös usealle Suomen kunnalle, jotka miettivät joukkoliikenteensä parantamista. Esimerkiksi oman kotikaupunkini Järvenpään joukkoliikenne on turhauttavan tahmea. Pysäkkejä ei ole tarpeeksi, eikä niissä ole tarpeeksi informaatiota, minne ja milloin bussi tulee. Tähän loppuun on vielä huomautettava, että kyllä Suomessakin osataan joukkoliikenteen niksit. Oivana esimerkkinä tästä on Helsinki, jossa metro, ratikat ja junat tekevät matkanteosta mielekästä. Toivottavasti Suomen suurista kunnista mahdollisimman moni harkitsisi entistä vakavimmin joko metron tai ratikan käyttöönottoa. Joukkoliikenteessä on monia hyviä puolia ja yksi on se, että se tuo ihmiset yhteen.

Toinen asia, minkä huomasin Lontoossa, oli se, ettei kaduilla ollut lähes ainuttakaan roskaa. Kotikaupungissani Järvenpäässä ei tarvitse kuin mennä lähimmälle ostoskaupalle ja heti huomaa valtavan roskavuoren pysäköintialueella. Selitys, miksi Lontoo on roskaton, löytyy kolme merkittävää syytä: 1) roskaamisesta sakotetaan 2) roskalaatikoita on kymmenen metrin välein 3) siivousjärjestelmä on toimiva. Siisti ja puhdas kaupunkikuva on siis todellakin näin helppoa!

1) Ei ole olemassa järkeviä perusteluita roskaamisen hyväksymiselle vaan päinvastoin se tuottaa huomattavasti kuluja, kun työmiehet joutuvat avaamaan roskien tukkimia viemäreitä, puistojen viihtyisyys vähenee ja lisäksi kaupunki joutuu uhraamaan ison siivun palkatessaan henkilökuntaa siivoamaan toisten sotkut. Roskaaminen on vain ihmisten laiskuutta. Sakotuksessa on myös se hyvä puoli, että se tuo tuloja kunnalle, ja vaikkei poliisi kaikkia roskaamisista pystyisikään sakottamaan, voi jo pelkkä sakkorangaistuksen pelote viedä monet roskat niille kuuluville paikoille. Tällä hetkellä jätelaissa sanotaan vain, ettei ympäristöön saa jättää roskaa, likaa eikä käytöstä poistettua konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä siten, että siitä voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä tai niihin rinnastettavaa muuta vaaraa tai haittaa ja, että roskaajalla on puhdistusvelvollisuus. Tämä asetus ei kuitenkaan ole kitkenyt pois roskaamisen tapakulttuuria.

2) Roskalaatikoiden tiheä sijoittelu on äärimmäisen ensiarvoista, sillä harva ihminen jaksaa kantaa sotkevaa jäätelöpaperia monta kymmentä metriä. Lontoossa roskalaatikoita oli tarpeeksi tiheästi, mutta ne olivat myös moniosaisia. Yhteen laatikkoon laitettiin sekajätteet, toiseen tupakan tumpit ja kolmanteen kierrätettävät jätteet. Lisäksi kadunkulmilla oli sanomalehden kierrätyspisteitä. Tämän kaltaisia luovia ja helppoja tapoja kierrättää tarvitaan myös Suomeen. Kierrättäminen koetaan usein tylsäksi ja aikaa vieväksi hommaksi, mutta oikein suunniteltuna se ei sitä ole.

3) Oleellista siistissä ja puhtaassa kaupunkikuvassa on myös toimiva siivousjärjestelmä. Täytyy olla riittävästi työntekijöitä ja oikeanlaiset välineet, jotta tavoite voidaan saavuttaa. Useat Suomen kunnat pitävät jo riittävästi huolta siivousjärjestelmästään ja palkkaavat tarpeeksi työntekijöitä kastelemaan kukkia ja luomaan viihtyisyyttä kaupunkiin.

Myös politiikka näkyi Lontoossa päivän arjessa selvästi enemmän kuin Suomessa. Esimerkiksi The Economist lehdellä oli näkyvä mainos, jossa kysyttiin, kumpaan hallituksen pitäisi panostaa enemmän vanhuksiin vai nuoriin. Tämänkaltaisia isoja pohdintoja olisi kiva saada myös Suomen kaupunkikuvaan. Esimerkiksi oleellinen uudistus, minkä kotikaupunkini Järvenpää tarvitsee, on julkinen informaatiotaulu, jossa näkyisi kaikki oleellisimmat uudet hankkeet ja suunnittelut Järvenpäässä. Tällä tavalla, kuka tahansa voi esittää ja luoda mielipiteensä asiasta. Informaatiotaulun täytyy tietenkin olla näkyvällä paikalla kaupungin keskustassa.

Viimeiseksi haluan nostaa esille Lontoon moninaisuuden. Lontoota on sanottu uskontojen sulatusuuniksi, eikä turhaan. Itse tunnistin ainakin viiden uskonnon edustajan ja kaikki nämä kulkivat sulassa sovussa kaupungilla. Tämän kaltaista kulttuurien sulautumista Suomessa saa vielä odotella, mutta globalisaation myötä tämäkin varmasti tulee muuttumaan.

%d bloggaajaa tykkää tästä: