Hallituksen asettama työryhmä julkaisi perjantaina 21.3. metropolihallintoa koskevat vaihtoehdot. Työryhmän esittämät kaksi mallia eroavat merkittävästi toisistaan. Toisessa mallissa kuntia osallistuisi kuusitoista ja valtaa metropolihallinnolla olisi maltillisesti. Toisessa kuntia olisi kymmenen, mutta metropolihallinnolla paljon valtaa. Kummassakin ehdotuksessa valtaa vähennetään kunnalliselta tasolta ja se asettaa alueen kunnat uusien haasteiden eteen. Minkälainen on Keski-Uudenmaan kuntien tulevaisuus? Mikä on paras vaihtoehto?

Metropolihallinto toisi ratkaisuja esimerkiksi Ristikydön asuttamisesta, joukkoliikenteen palvelutasosta sekä seudun kansainvälisen kilpailukyvyn edistämisestä. Nämä asiakysymykset ovat esimerkkejä aiheista, joihin yksittäisen kunnan on haastava vaikuttaa. Lisäksi metropolihallinto tarjoaisi mahdollisuuden kehittää vuokra-asuntojen suunnittelua ja rakentamista, kun rakentamispalvelut viedään saman katon alle. Tällä hetkellä vuokra-asuntojen saatavuus alueella on huolestuttavan huono. Vuokra-asuntojen puute lisää ylivelkaantumisen riskiä ja pakottaa erilaisten avustusten hakemiseen.

Metropolihallinto herättää myös arveluita. Hallinnollinen byrokraattisuus lisääntyisi ja lähidemokratia kärsisi. Sen takia on tärkeää, että kunnanvaltuustot pystyvät jatkossakin päättämään alueensa koulujen ja elinkeinoelämän tulevaisuudesta. Lisäksi metropolivaltuuston vaalit on järjestettävä siten, että jokainen kunta muodostaa yhden vaalipiirin. Näin varmistuu, että jokainen kunta tulee kuulluksi päätöksenteossa.

Keski-Uudenmaan kunnat ovat tottuneet toimimaan itsenäisesti, mutta tarpeen tullen myös yhteistyössä. Sen takia työryhmän ehdotus kuudentoista kunnan vaihtoehdosta sopii paremmin Keski-Uudenmaan kunnille. Maltillinen vallan supistaminen kunnilta toisi ratkaisuja pattitilanteisiin, mutta ei poistaisi kunnilta mitään. Jatkossakin järvenpääläiset pysyvät järvenpääläisinä, mutta globalisaation aikana yhteistyön merkitystä ei voi liikaa korostaa.

Julkaistu Keski-Uusimaa -lehden mielipidepalstalla 26.3.2014

Kirjoitusta on myös käytetty valintakoemateriaalina Tampereen yliopiston hallintotieteiden pääsykokeessa vuonna 2014. Pääsykokeen aineistomateriaalia pääset katsomaan tästä .

%d bloggaajaa tykkää tästä: