Aineettomien palveluiden arvonlisänveroa on alennettava

Hallitus on jälleen kokoontunut pohtimaan kehysriihtä. Suurin pähkinä on sadan miljoonan euron aukko, joka syntyi EU-komission hylättyä ehdotuksen makeisveron korotuksesta. Tätä aukkoa hallitus on suunnitellut täyttävänsä mm. nostamalla valikoitujen palveluiden arvonlisänverotusta kymmenestä prosentista 14 prosenttiin. Tämä on väärä suunta, sillä tässä taloudellisesti haastavassa tilanteessa tärkeintä on kannustaa ihmisiä kuluttamaan palveluita.

Tällä hetkellä alimman arvonlisänverotuksen piiriin sisältyvät esimerkiksi kuntosalit, henkilökuljetukset, kirjat, lääkkeet ja pääsyliput tapahtumiin. Verotuspiirissä on siis paljon aineettomia palveluita sekä tuotteita, joita ihmiset käyttävät paljon.

Osa näistä tuotteista ovat myös monelle täysin välttämättömiä asioita, jotta elämä pysyy laadukkaana. Esimerkiksi henkilökuljetukset ovat monelle vanhuksille ainut keino päästä tapaamaan tuttuja sekä sukulaisia ja näin ylläpitämään sosiaalisia verkostojaan.

Mahdollinen korotus kirpaisee myös monen työikäisen harrastusmahdollisuuksia. Kirjat, kuntosalit tai jääkiekko-ottelu voivat olla yksilölle elintärkeitä tekijöitä, jotka ylläpitävät sosiaalisia suhteita tai purkavat paineita rankan työpäivän jäljiltä. Verotus osuu eritoten pienituloisiin, joiden elinpiiri uhkaa jäädä kodin ja työpaikan väliseksi kilpajuoksuksi.

Suomen pitääkin liikkua täysin päinvastaiseen suuntaan kuin hallitus on esittänyt. Aineettomien palveluiden verotusta on kevennettävä ja pienten yritysten verotustaakkaa on helpotettava. Tämä on keino saada ihmiset liikkeelle kodeistaan ja kuluttamaan palveluita. Tällöin ihmiset myös tapaavat tuttuja, vaihtavat ideoita ja pitävät elämänsä virkeänä.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

%d bloggers like this: