2012

Kuntavaalit 2012: Vaaliteesit

Avoin Järvenpää Kuntalaisilla tulee olla monipuoliset mahdollisuudet vaikuttaa kaikkiin päätöksenteon vaiheisiin. Tämä on mahdollista vain, jos lautakuntien esityslistat ovat hyvissä ajoin julkisia ja aina kuntalaisten käytettävissä. Valtuuston kokoukset on videoitava suorana Järvenpään nettisivuille. Tällöin jokainen, joka haluaa, pystyy seuraamaan valtuuston…
Read more

Kuntavaalit 2012: Monipuoliset harrastusmahdollisuudet

Maksuttomat harrastukset ovat ihmisen perusoikeuksia. Maksuttomina harrastuksina voi toimia esimerkiksi kunnan järjestämät kirjastot, taidenäyttelyt ja konsertit. Myös yleisövuoroja esimerkiksi jäähallissa tai jalkapallokentillä, sekä monipuoliset lenkkeily ja hiihto mahdollisuudet on pidettävä yllä. Järvenpään Puistoblues on pidettävä elinvoimaisena ja jatkuvana perinteenä myös…
Read more

Mikä on suomalaisen lukion kohtalo?

Olen käynyt Järvenpään lukiota kohta tasan kolme vuotta ja olen nauttinut olostani lukiossa. Tasokkaat opettajat, avoin ilmapiiri ja kehittynyt oppimisympäristö ovat tehneet oppimisesta ja koulunkäynnistä mielekästä. Valitettavasti tilanne ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kaikkialla. Lukiokoulutus herättää myös erimielisyyksiä siinä, miten…
Read more

Kuntalaiset aktiivisemmin mukaan päätöksentekoon

Tulevat kunnallisvaalit ovat todella merkitykselliset, sillä tulevissa valtuustoissa käsitellään haastavia kysymyksiä mahdollisista budjettileikkauksista sekä kuntaliitoksista. Tulevilla vaaleilla voidaan myös saada merkittävää muutosta päätöksentekoon. Kuntalaisia arvostellaan aina silloin tällöin passiivisesta osallistumisestaan kunnan päätöksentekoon. Tosi asia kuitenkin on, ettei kuntalaisille tarjota aina…
Read more

Vetoomus ravintola Swengin säilyttämisen puolesta

Kuntalaisaloite: Perhelän kulmakiinteistön säilyttämisen puolesta                Järvenpään kaupunki haluaa lakkauttaa Perhelän kulmakiinteistön kaavoituksen takia. Kiinteistössä toimii tällä hetkellä Järvenpään Kehäkarhut, ravintola Swengi ja Urheiludivari. Kaavoituksesta on tehty kaksi suunnitelmaa, joista toisessa rakennus säilyy nykyisellä paikallaan. Vaadimme, että kaupunki ottaa käyttöön kaavoitussuunnitelman, jossa…
Read more